Bodhi Melong nro 7

30.10.2007

Vapaaehtoistyön ja vapaaehtoisten työntekijöiden merkitystä ei pitäisi koskaan aliarvioida. Kuinka monet tapahtumat ja työt jäisivätkään tekemättä ilman ihmisten vapaaehtoista työpanosta!

Kulunut kesä osoitti jälleen sen, kuinka ihmisten yhteisillä ponnisteluilla saadaan aikaiseksi monia tapahtumia, jotka hyödyttävät aistivia olentoja. Buddhalaiset opettajat kiertävät ympäri maailmaa opettamassa saamatta siitä minkäänlaista taloudellista hyötyä. Eri maissa ihmiset ymmärtävät opettajien opettaman viisauden arvon ja käyttävät aikaansa, osaamistaan ja rahojaan opetustilaisuuksien järjestämiseksi. Tämä on hyväntekeväisyyttä parhaasta päästä, koska ihmisille annetaan tilaisuus opiskella viisautta poistaakseen sekä omaa että muiden kärsimystä.

Valtakunnan päälehdessäkin oli kirjoitus yritysten pro bono -työstä. Toivottavasti tällainen hyväntekeväisyyden kulttuuri vähitellen juurtuu suomalaiseenkin yhteiskuntaan, jossa on totuttu siihen, että yhteiskunnan velvollisuus on huolehtia ihmisitä ja heidän tarpeistaan. Buddhalaisuus opettaa meille vastuuta itsestämme ja muista. 

Lama Zopa Rinpoche: Itsensä rakastaminen
Kristiina Virtanen:
 Buddhalaisuuden pyhät paikat
Tulku Dakpa Rinpoche: Miksi olemme vielä samsarassa?
Erilaisia lupauksia
Sakya-traditio
Geshe Pema Dorjee: Ohjeita jokapäiväisiin harjoituksiin
Tanja Vienonen: Maitreya-projekti ja buddhalaiset pyhäinjäännökset

Thich Nhat Hanh: Hengityksen seuraaminen

Share